keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

MILKAN AURINGONKUKKA



Olipa mahtavaa saada tänä aamuna Milkalta tällainen viesti:

"Moi! Minä katoin tänään 12.6.13 ikunasta ulos näin että minun auringonkukkaani  oli tullut kukka. Minä hämmästyin ja aattelin nyt on pakko lähetää Vuokolle kuva.    :-)"


Mitenkäs teidän muiden kukat menestyvät? Minullakin kukkii pari tuolla pihalla, mutta ei kyllä läheskään noin suurin kukin! Hyvää kesää kaikille!

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Viikkopäiväkirja

Tänä päivänä oli pesäpallopeli opettajat vastaa opettajat. Tehtiin teknisessä lentokoneet valmiiksi. Pelattiin robotti pelijä. Saatiin pelata ipadeillä. Oli hauskaa.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Viikko 22

Tällä viikolla kaikki muut meni Oulangan leirikouluun. Eilen ekalla tunnilla katottiin jottain piirettyjä sitten oli teksitiiliä ja liikuntaa. Tänään haravoimme ekalla tunnilla.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Viikko 21

Kesä!
Se on oikeasti täällä nyt, ja tuntuu kuin se olisi tullut ihan yhtäkkiä. Tosin parkkipaikan vieressä on vielä pikkuinen lumikokkare, mutta ei ole varmaankaan kauaa!
Vielä viimeiset kouluponnistukset, että päästään leirikouluun ja senjälkeen enää muutama päivä, niin kesäloma voi alkaa!
Tavioitteita tälle viikolle!
1. Uskonnon koe keskiviikkona, harjoitellaanpa raamatunpaikkojen etsimistä, koska kokeessa on aika monta tehtävää, joissa sellainen pitää osata etsiä. Jokaisessa uskonnonkirjan kappaleessa on johtolankatehtävä lopussa, niiden avulla voit harjoitella etsintää joko verkosta tai raamatusta! Muuten oletkin varmaan valmistautunut huomiseen kokeeseen, koska aiheet ovat olleet jo lukuläksynä oppitunneille.
2. Torstaina on matikan koe sekä murto- että desimaaliluvuista, ja siinä pääsetkin näyttämään, kuinka taitava laskija olet. Ollaanhan se kyllä jo oppitunneilla huomattu ;). Voit harjoitella myös kotona ja esim. OPITin tehtävillä.

3. Äidinkielessä meillä on vielä fantasiajakso ja yltissä pitäisi esittää loput pikkulintuesitykset vielä.

4. Voimme aloittaa jo kevätsiivouksen luokassa. Aina, kun sinulla on vapaata aikaa, voit tehdä jotakin seuraavista urakoista, jotka on joka tapauksessa tehtävä ennen kesälaitumille lähtöä:

  1. Äidinkielen kynäkulkuri s.84-95 (aloitettu jo viime viikolla)
  2. Metsälinnun vihkotyö (vasta muutama on palauttanut), kaikki yltinvihkot siis opettajan pöydälle.
  3. Kaikki MUUT vihkot yhdessä kasassa opettajan pöydälle viimeistään perjantaina. (Yhden oppilaan kaikki vihkot yhdessä kasassa)

  1. Mio-lukupäiväkirjan email-lähetys opettajalle, monta puuttuu vielä! HUOMIO! ARVIOITSIJOIDEN NIMET MYÖS!

  1. MIO-poikani Mio-kirjan palautus, neljältä puuttuu!
  2. Myös muut kirjaston- ja opettajan kirjat palautetaan, ellei opettajan kirjasta toisin ole sovittu.
  3. Myös maatilatarina pitää lähettää opettajalle
  4. Oman kaapin siivous ja tyhjennys, kaappi pitää imuroida ja luututa myös!
  5. Oman lokerikon siivous ja tyhjennys
  6. Oman laatikon tyhjennys
  7. Kaikki oppikirjat, paitsi matikka ja kynäkulkuri. laitetaan sievään pinoon aineittain seinänpuoleisen lokerikon päälle
  8. Järjestäjät muistavat Felix-laivan ja Messin imuroinnin.
  9. OMA KUKKA KOTIIN.  Kukat eivät jaksa elää leirikoulun yli.
Kuvistyötkin saa viedä kotiin, paitsi maatilataulussa olevat eläimet. Muista tuoda kassi kotiinviemisiä varten. 


LISÄKSI REHTORIN TERVEISET:

LUKUJÄRJESTYSMUUTOKSET JA LUKUVUODEN PÄÄTÖSPÄIVÄ


Keskiviikkona 22.5.2013 ja torstaina 30.5.2013 opettajien koulutustilaisuuksien vuoksi koulu loppuu kaikilla oppilailla viimeistään klo 12.30.

Lukuvuoden päätöspäivänä lauantaina 1.6.2013 oppilaat tulevat kouluun
klo 9.00. Tilaisuus päättyy n. klo 10.30.


Hyvää kesää!

maanantai 13. toukokuuta 2013

VIIKKO 20

"...Jälleen ulkona kevät kohisee, lapset koivuista mahlaa juovat..."

Tällä viikolla alamme jo valmistautua leirikouluumme Oulangalla, onhan keskiviikkoiltana sen tiimoilta vanhempainilta ja tiedotustilaisuus klo 18.00.
1.  Äidinkielessä on lukupäiväkirjan arvioinnin aika. Kirjoita oman arviointikaverisi kirjan viimeiselle sivulle kannustava arviointi hänen kirjastaan, ts. siitä luvusta, jonka hän toivoo arvioitavaksi. Jokaiseen kirjaan tulee saada arvio kahdelta kaverilta. Lähetä valmis, arvioitu  kirja icloudin kautta sähköpostitse opettajalle (iBook) Jos haluat katsella sitä kotona tietokoneella, lähetä se myös itsellesi tai vanhemmillesi pdf-muodossa.

Mikä tuttu laulaja on uskaltautunut näin lähelle kuvaajaa? (Esteri Kopperoinen)
2. Yltissä teemme pikkulintuprojektin loppuun. Torstaina vihkon tiedoista tehdään esitys iPadilla ja samana päivänä ne esitetään. Onko sinun lintusi muutto- vai paikkalintu? Montako munaa se munii, millaiseen pesään ja mihin aikaan? Millaiset elintavat ja tuntomerkit sillä on? Millaisissa paikoissa se viihtyy, millainen on laulu ja kuinka yleinen se on?  Myös sen me haluaisimme tietää, elääkö sinun lintusi parvissa vai kujerteleeko se yksinään.

3. Matikassa aiheenamme on desimaalilukujen allekkainlaskut, sekä yhteen- että vähennyslasku. Tässä laskutavassa on tärkeää, että --------(?) tulevat täsmälleen samalle kohdalle.

4. Uskonnossa meillä on tällä viikolla aiheena retki Koskelan srk-tralolle, missä on lähetysnäyttely, joka kestää kaksi tuntia. Keskiviikoksi huolehdimme lämpöiset, sateenkestävät vaatteet, pyöräilykypärän ja polkupyörän.
Uskonnon koe on viikon päästä keskiviikkona. siihen luemme jakosn "Jeesus opettaa" eli sivut 54-69.
Alueeseen kuuluu kuusi lukua, 19-24. Täytyy myös opetella etsimään raamatunpaikkoja.
Tee itsellesi lukusuunnitelma, jossa suunnittelet, minä päivänä luet minkäkin verran.



Ti. 14. 5 luku 19
5. Perjantaina on Norssin päivä, ja silloin koulua on 9.45-14.00. Silloin koulullamme on liikuntahaipakka.
Riittävästi lämmintä vaatetta ja iloista mieltä mukaan, tosin silloin on luvattu aika kaunoista säätä myös tänne pohjoiseen!

Koska meillä on tällaisia poikkeuspäiviä, meillä ei tällä viikolla ehdi olla lainkaan kuvista. No, kuunnelkaahan kaunista linnun laulua, tarkkailkaa heräävää luonnon kauneutta ja puhkeavia puiden silmuja. Voittehan yltin projektiinne piirtää niin kauniita pikkulintuja kuin ikinä osaatte! :)

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Viikko 19

Oikein iloista ja keväistä viikkoa 19 kaikille!

Tiistaina on koulussa äideille tarkoitettu äitienpäiväjuhla. Meidän luokkamme saa olla pitämässä äitienpäiväpuffettia eli myymässä kahvia ja äitienpäiväleivonnaisia äideille. Ilahduttavan paljon vapaaehtoisia ollaankin saatu sekä tarjoilu- että leipomuspuuhiin. Näin saamme rahaa talkootilille ja yhteisen matkamme oppilaskohtainen hinta laskee.

Keskiviikkona on äitienpäiväaiheinen koulun kevätjuhla klo 11.45, jonka jälkeen koulu loppuu.

Torstaina on helatorstai, ja se päivä on vapaa koulusta.

  • Toivottavasti puffettimme onnistuu hyvin! Tällä viikolla ovat sääennustajat luvanneet kevään tulevan :)Äidinkielessä alamme jakaa arviointeja lukupäiväkirjasta, suurin osa on saanut lukupäiväkirjan loppuun ja Mion luettua! Hieno saavutus! Myös Anja on kertonut, että luokkamme oåpilaat ovat olleet innokkaita ja ahkeria lukijoita, mikä on ilahduttavaa kuultavaa! Jokainen kirjoittaa arviointinsa sekä omaan että kahden kaverinsa lukupäiväkirjaan.
  • Matikassa opiskellaan desimaalilukujen suuruusvertailuja ja allekkainlaskuja. Matikkaa on tällä viikolla tiistaina ja perjantaina. Koe on kahden viikon päästä sekä murto- että desimaaliluvuista.
  • Yltissä pitäisi kaivaa esiin aiemmin tehtäväksi saadut opiskelemamme asiat metsälinnuista. Keksiviikkoaamuna käydään niitä läpi yhdessä. Keskiviikkona on yltin lisäksi vain liikuntaa ja musiikkia.
  • Perjantaina aloitammekin sitten Mariannan johdolla pikkulintuprojektin, jossa tutkimme kevään pikkulintuja ja niiden muuttoaikoja ja pesimistä.

P.S. Muistathan hoitaa kasviasi! Ovathan äitienpäiväasiat kunnossa ;)

 

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Viikko 18 HYVÄÄ VAPPUA!

Kevät on tulossa kohisten, ja nyt voidaankin järjestää arvauskilpailu siitä, milloin lumet koulun pihalta ovat kokonaan sulaneet. Aika sopivasti ovat vesisateet ja auringonpaisteet vaihdelleet, joten eiköhän se lumi kohta sula!

Huomenna, huhtikuun viimeisenä päivänä, vietämme koulussamme kykyjenetsintäpäivää. Ilmoita Elisalle ja Mariannalle, mikäli haluat esittää jonglöörausta, laulua, soittoa, tanssia tai muuta osaamistasi meille muille. Voit esiintyä myös kaverisi kanssa. saamme näin varmasti aivan huikean esitysiltapäivän. Keskiviikkona vietämmekin hauskaa vappua kukin oman kotiväkemme kanssa, eikä koulua ole.

Torstaina meillä on äidinkieltä, kuvista ja Ubikoarviointia.

Perjantaina opiskellaan desimaalilukuja kahden desimaalin tarkkuudella ;), tehdään ubikoarviointia ja viikkoblogia muistellen viimeaikaisia tapahtumia.

Tällä viikolla järjestäjinä toimivat Kiia ja Sanni.

 

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Viikko 17

Heippa!

Lumet ovat sulaneet alkuviikkoon mennessä hurjalla tohinalla ja kevät on suonut jo lämmintä ilmaa. Tämän viikon vastuuta hoitaa luokassamme Perttu. Hän hoitaa suurimman osan tunneista. Luokkaamme on tullut myös kaksi uutta harjoittelijaa. He seuraavat tällä viikolla opetusta luokassamme. Perjantain maatilaprojektin loppuvaiheeseen myös he osallistuvat. Nikon ja Pertun harjoittelu-urakka päättyy tähän viikkoon.

1. Matematiikassa lähdemme harjoittelemaan desimaalilukuja.

2. Yltissä tutustumme viljakasveihin. Jatkamme myös omaa maatilatarinaa sekä perjantaina kokoontuvat ryhmät esittelemään lopputuotokset toisilleen.

3. Äidinkielen tunneilla keskitymme Mio, poikani Mio -lukupäiväkirjaan sekä maatilatarinaan.

4. Uskonnossa puhumme valintojen vaikutuksesta ja vastuusta.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

VIIKKO 16

VIIKKO 16

Tervehdys! 

Kevät etenee ja samalla luokkamme opetusharjoittelijoilla alkaa viimeiset viikot harjoittelusta. Tällä viikolla Nikolla on vastuuviikko, joten hän pitääkin suurimman osan tunneista. Tällä viikolla jatkamme tiiviisti maatila-projektin parissa ja myös Liikuntaseikkailu jatkuu täydellä tohinalla!


1. Matematiikassa jatkamme vielä tämän viikon murtolukujen parissa ja torstaina pidämmekin kokeen aiheesta.

2. Yltissä jatkamme oman maatila-tarinan suunnittelua. Perjantaina ryhmät kokoontuvat taas yhteen suunnittelemaan ja hiomaan lopputuotoksiaan.

3. Äidinkielen tunneilla keskitymme myös maatila-projektiin sekä lisäksi loputkin oppilaat kirjoittavat äitienpäivärunonsa valmiiksi. Jatkamme myös Mio, poikani Mio -kirjan kanssa eteenpäin.

4. Kuviksessakin keskitymme maatilan eläimiin ja jatkamme viime viikolla aloitetun suuren kollaasin viimeistelyä.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

VIIKKO 15

Hei!

Kevät keikkuen tulevi, ja tällä viikolla alkaakin LIIKUNTASEIKKAILU! 
Tuttuun tapaan alamme kerätä rasteja ja kilometrejä ja yritämme päästä maailman ympäri! Muistakaahan käyttää välitunnit ja vapaa-ajat liikkumiseen, niin jaksaa sitten taas opiskellakin ahkerasti.
Tällä viikolla on myös muutama kysely , jotka pitää palauttaa opettajalle perjantaihin mennessä. Pidetäänpä huolta, että juuri meidän luokkamme tällä kertaa saa hoidettua asian kuntoon ensimmäisenä.
Torstaina ja perjantaina oma opettaja lähtee Hämeenlinnaan esittelemään solumme oppimiskäytänteitä, ja olisikin mukavaa kertoa siellä oppilaiden terveisiä. Sijaisena toimivat Niko ja Perttu.

1. Matematiikassa jatkamme murtoluvuilla, ja nyt on menossa murtolukujen yhteen- ja vähennyslasku.

2. Yltissä on oman maatilaeläimen tiedonkeruuvaihe, alamme kirjoittaa oman tarinamme käsikirjoitusta. 

3. Äidinkielen tuntejakin saattaa mennä oman maatilatarinan kirjoittamiseen, mutta teemme myös runoa, kynäkulkuria ja  ja luemme viime viikolla tehdyt haastattelut.
4.Kuviksessakin keskitymme  maatilan eläinten piirtämiseen ja maatilan maalaamiseen.

5. Uskonnossa etenemme normaalisti ja opimme  tuhlaajapojan vertauksen. (Valitettavasti emme saaneet iPadeja, jotta voisimme tehdä uskonnon projektin loppuun)


perjantai 5. huhtikuuta 2013

Yltin läksy tiistaiksi

Muistathan lukea yltin Pisara-kirjasta oman maatalousaiheesi.

Lehmä: 104-105

Sika: 106-107

Lammas ja vuohi: 108-109

Kana: 110-111

maanantai 1. huhtikuuta 2013

VIIKKO 14

Ihana, aurinkoinen ja iloinen pääsiäisloma on vietetty. Maaliskuussa taisi jo näkyä pieniä pälviläiskiä maassa, joten sanonnasta: "Jollei maalis maata näytä, niin ei huhtikaan humauta" voimme päätellä, että huhtikuussa lumet sulavat. 
Tällä viikolla ehdimmekin työskennellä vain kolme päivää. Koulua on tiistaista perjantaihin. 
Tällä viikolla on tärkeitä tavoitteita.
1. Matematiikassa aloitamme murtoluvut. Koetapa miettiä, mitä muistat niistä kolmosluokalta!  Korjaan keskiviikkona palautettavan matematiikan kokeen ja muistan näyttää sen kotona. 

2. Äidinkielessä luemme taas kirjaa "Mio, poikani Mio", vuorossa tällä viikolla ovat luvut seitsemän ja kahdeksan.  Teemme niistä lukupäiväkirjaa. Mieti, miten arvioisimme oppilaiden lukupäiväkirjat?

3. Toinen äidinkielen tavoite on tehdä keskiviikkona haastattelu. Mieti valmiiksi, millaisen haastattelun teet.

4. Torstaina meille tulee Henri-harjoittelija opettamaan meille ohjelmointia. On kiintoisaa nähdä, innostuuko kukaan luokastamme koodailemaan laajemminkin. 

5. Uskonnossa teemme yhteisen digitarinan pääsiäisen tapahtumista. Jokaisen oppilaan osuus on tärkeä, jotta saisimme hienon ja vaikuttavan tarinan tehtyä.

6. Yltissä tutustumme suuriin metsälintuihin.  Torstaina aloitamme yltissä lisäksi suuren tarinan maatilataloudesta. Teemme sitä torstain viimeisellä tunnilla ja perjantaina 4b-luokkalaisten kanssa ja oikeastaan siitä alkaen koko huhtikuun. 
MITEN AIOT AUTTAA ITSEÄSI TÄLLÄ VIIKOLLA OPPIMAAN PAREMMIN?

maanantai 25. maaliskuuta 2013

HILJAINEN VIIKKO, VIIKKO 13


Hyvää Malkamaanantaita ja tikkutiistaita, kellokeskiviikkoa ja kiirastorstaita kaikille!
 Pitkäperjantaina olemmekin jo pääsiäislomalla ja levähtelemme lankalauantain sekä molemmat pääsiäispäivät, joista jälkimmäinen onkin jo huhtikuun ensimmäinen päivä eli aprillipäivä.

1. Tämän viikon oppimistavoitteina onkin nyt kerrata jakolaskua, jakojäännöstä, laskujärjestystä ja sanallisia tehtäviä matematiikassa, koska KIIRASTORSTAINA on jakolaskun arviointi eli koe. Kirjaa tämän viikon tavoitteissa, miten aiot valmistautua kokeisiin!

2. Äidinkielessä kirjoitamme lukupäiväkirjaa  "Mio, poikani Mion" kappaleista 5 ja 6, sekä luemme pääsiäislomalla kappaleen 7.  Pidän huolta, että lukupäiväkirjassani on ennen pääsiäislomaa ainakin kaksi kuvaa ja kaksi lyhyttä lukunäytettä.

3. Yltissä opiskelemme lisää metsän nisäkkäitä, suden, ilveksen ja ketun.

4. Uskonnossa opiskelemme pääsiäisen tapahtumat ja laulamme pääsiäisajan virsiä.




lauantai 16. maaliskuuta 2013

Palautettavia lappuja!

Hei kaikki!
Viime viikolla oli määrä palauttaa

  • "Oulun koulun Kohinaa"-lehtien tilaukset. Huomio, lehdessä on meidän luokan oppilaiden kirjoituksia ja iPadilla tehtyjä piirustusharjoituksia! Lehti maksaa 7€ ja myyjälle jää 1,50 €

  • Oulangan leirikouluun ilmoittautumislappu: Erityisruokavalioiden ja koulujärjestelyjen  takia on tärkeää tietää, ketkä lähtevät mukaan retkelle Oulankaan, karhunkierrokselle ja Ranuan eläinpuistoon viikolla 22!

  • Myös matematiikan ja äidinkielen kokeita on palauttamatta!
Huolehtikaapa laput mahdollisimman pian, että pääsemme tekemään tarkempia suunnitelmia!

4a-luokan oppimistavoitteet viikolle 12

ÄIDINKIELI:
HYVÄ TAVOITE ON SELLAINEN, ETTÄ SE VOIDAAN ARVIOIDA JA MITATA. MISSÄ AJASSA JOKIN ASIA TEHDÄÄN JA MILLÄ TASOLLA. ESIM: Luen keskiviikkoon mennessä kirjaa "Mio, poikani Mio" luvun neljä loppuun saakka niin, että osaisin kertoa juonen omin sanoin sellaiselle, joka ei ole kirjaa koskaan lukenut. )
1. Tällä viikolla saamme luettua kirjaa "Mio, poikani Mio" luvun 5 loppuun asti. Kirjoitan ja piirrän jokaisesta luvusta niin, että saan hienon lukupäiväkirjan ja äänitän  yhden   pätkän jokaisesta luvusta.
2. Tutustumme myös mielipidekirjoitukseen ja laadimme sellaisia itsekin. Opiskelemme myös skeittauksesta ja tappajaetanoista. Perjantaina pidämme KIVA-koulua ja olen itse valmis parantamaan toimintaani hyvän luokkahengen aikaansaamiseksi.

MATEMATIIKKA

Opimme jakojäännöksen, jakolaskun tarkistamisen ja laskujärjestysasioita. Koe lähestyy... se on kiirastorstaina eli 28.3. Varmistamme oman osaamisemme matematiikankokeessa.

YLT:
Muistelemme jo kolmannella luokalla opittuja asioita metrsien pikkunisäkkäistä s. 26-27 sekä tutustumme tarkemmin metsien kuninkaaseen, hirveen.

KUVIS:
Kuviksessa pohdimme, mitä kaikkea pelkällä valkoisella voi saada ilmaistua.

UE:
Uskonnossa opiskellaan pääsiäisen asioita.
s. 82-87

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Lukupäiväkirjan aloittaminen

Aloita lukupäiväkirja book creatorilla.
Liitä joku kuva kanteen, ja anna kirjalle nimi, esim. Annan lukumuistoja kirjasta "Mio, poikani Mio".Voit liittää siihen myös kuvan. Aloita seuraavalta sivulta:11.3.2013.Aloin lukea Astrid Lindgrenin kirjaa "Mio, poikani Mio"


Kerro omin sanoin KOKONAISIN LAUSEIN  ensimmäisestä luvusta.
Tässä on apukysymyksiä:
 Kuka oli kirjailija? 
Mikä on kirjan nimi? 
Kuinka monta sivua luin? 
Mikä oli kirjan alun tapahtumapaikka?
 Kuka oli kirjan päähenkilö? 
Ketkä ensimmäisen luvun henkilöistä olivat pahoja?
Ketkä tarinassa olivat hyviä?
Mitä asioita kirjan "minä" suri?
Millainen yllättävä/ ihmeellinen/yliluonnollinen kohta kirjassa oli?
Mihin päähenkilö lähti?
 Mitä päähenkilö sai tietää itsestään luvun lopussa? 
 Mitä pidit ensimmäisestä luvusta? 

Jännittävä        Iloinen        Surullinen       Hidas       Nopea       Kaunis      Yllättävä       Haikea       Pelottava     Uskottava   Epäuskottava       Kiinnostava   Tylsä    Vaikea    Helppo      Teki mieli lukea lisää....

Mikä oli ensimmäisen luvun paras kohta? 

maanantai 11. maaliskuuta 2013

MUUTOKSIA LUKUJÄRJESTYKSEEN VIIKOLLA 11

Hei kaikki ja iloista koulun aloitusta näin hiihtoloman jälkeen!

Tällä viikolla UBIKO-soluun tulee kansainvälisiä vieraita Winter school Oulu-projektin tiimoilta, ja he käyttävät soluamme työskentelypaikkana. Siksi olemme itse evakossa nuo pari päivää.
Koska vieraat  haluavat seurata oppilaidemme työskentelyä, 4a ja 4b ovat koulussa opiskelemassa keskiviikkona klo 8.30-12.30. Torstaina me pidämme hiihtopäivän, joka alkaa klo 9.30 ja käymme hiihtämällä  Auran majalla, missä paistamme makkaraa ja syömme muitakin koulun antamia eväitä. Koulupäivä päättyy hiihtoretken jälkeen.
 

terveisin
Pentti-opettaja ja Vuokko-opettaja

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Hyvää jatkoa Teemulle!



Hei hei teemu

Teemu

Hei hei Teemu olit kiva kaveri hyvää hiihto lomaa.

HEI HEI

Hei hei Teemu.
Hei hei Teemu olet kivakaveri, toivottavasti saat  kavereita ritaharjussa, Hyvää joululomaa.

Teemu

Heippa Teemu tulee ikävä mutta voin käydä teillä ei ole kuin kaks ja puol kilometriä meillä väliä

Sandyn viikko 9

minä opin matikkaa ja suomen kieltä verbit  ja partikkelit ja meillä oli  kansanperinnejuhla torstaina. Minä sain olla hiiri. Sandy

Meidän ryhmämme Sampo

 

Vko9

Tällä viikolla maalasimme sammot. Sammoisata tuli tosi hienoja. Tällä viikolla minä vaihdan koulua:-(

lauantai 9. helmikuuta 2013

Sanomalehtiviikko 6

Sanomalehtiviikolla tutustuimme uutisiin. Saimme tehtäväksi keksiä pareittain uutisen politiikasta, kulttuurista, urheilusta, ympäristöstä jne. Torstaina piirsimme pareittain aiheestamme iPadilla joko yleiskuvan tai lähikuvan. Osa uutisista on jo liitetty tänne blogiin, mutta uutislehtemme komeilee jo luokan seinällä. Tervetuloa lukemaan uutisiamme!

(Viivi L.:n hevonen)

 

perjantai 8. helmikuuta 2013

MERKITTÄVÄ MUUTOS ERI KULTTUURISTEN LASTEN HYVÄKSYMISESTÄ

Eri kulttuurista tulleet lapset ovat saaneet hyvän vastaanoton nykyajan kouluissa. Kaikki amerikkalaiset, kiinalaiset, afrikkalaiset ja muut ovat saaneet osakseen huomiota ja ystävällisyyttä kaikilta koulun oppilailta. Eripuraa on ollut, mutta huomattavaa vähemmän kuin ennen. Ennen uusimpia ja erilaisia lapsia kiusattiin eniten erilaisuutensa takia, ja silloin uudet ihmiset tulivat apeina kouluun. Nykyään tilanne on kallistunut hyvälle ja positiiviselle puolelle, ja kiusaus on vähentynyt n.30%. Nykyään tytöille saapunut uusi vieras saa osakseen hurrausta, puhelinnumeron ja "voitko alkaa"- kysymistä. Pojilla taas kysymyksiin sisältyy puhelinnumero, osoite ja tietokonetunnus. Pääasia on, että uusi vieras tuntee itsensä tervetulleeksi. Koululaiset, ottakaa eri kulttuurista tulleet avosylin vastaan!

 

torstai 7. helmikuuta 2013

Oulun teillä karvapalloja

Oulussa teille on levinnyt ihmeellisiä karvapalloja.

Lapset älkää menkö maistamaan noita hirveitä hirviöitä! Onkohan tuo juttu koitumassa ihmiskunnan kohtaloksi?

Poliisi tutkii asiaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jalmari ihmettelee karvapalloa.

 

Englannista rikas hevosmaa

Englanti on alkanut kouluttaa Welshponeista hyviä kisaratsuja, ja uusia ratsastuskouluja perustettu. Erityisesti ne ovat alkaneet hypätä hienosti esteitä. Onko uudet Welshponit innoittaneet ratsastajat ostamaan oman poninsa Englannista, ja tuleeko siitä maasta rikas? Myös karanneita hevosia on löydetty, mutta ne eivät suinkaan ole Whelsponeja vaan Norjanvuonohevosia. Englantilainen tyttö löysi karanneen vuonohevosen. Hevonen oli hukassa viisi päivää. Hevonen oli hyvä kuntoinen ravuri. Sen säkäkorkeus oli noin 150cm. Kiitos löytäjälle, hän oli tunnistanut se läheisen tallin tärkeäksi yksityishevoseksi. Omistaja oli jo luopua toivosta. Viola ja Viivi

 

Kaijonharju, Linnanmaa ja Kuivasjärvi yhdistyvät

Kaijonharju, Linnanmaa ja Kuivasjärvi yhdistyivät. Ne ovat jo kauvan harkinneet asiaa, mutta eivät olleet saaneet päätöstä. Mutta kuitenkin tänään ne ovat yhdistyneet. Kaikki yllättyivät kovasti. Olli

 

Tässä talo jossa päätös tehtiin.

 

Norssissa paljon uutta, Teemun juttu

Norssissa on hankittu iPadeja tosi paljon. Niillä oppilaat tekevät töitä tai hankkivat tietoa tai joskus pelaavat myös opettavia pelejä. IPadilla voi maalata ( ks. kuva) tai tehdä vaikka opetusvideoita.

Yksi iPad on varastettu, kun vahtimestari nukkui sikeästi. Opettajat kauhistuivat, sillä yksi iPad oli rikottu säpäleiksi. Opettajat sanoivat, että korjaus maksaa omaisuuden. (Teemu)

Tässä työskennellään iPadeilla

 

Anette kirjoitti uutisen solustamme

Norssissa uutta oppimistilaa.

Oulun normaalikoulussa on tehty remonttia vuonna 2012. Yhdessä solussa on kokolattiamatto, uusi katto ja iPadit eli tabletit. Oppilaat ovat saaneet lisäksi laivatilan, jossa luokat käyvät välillä rauhassa tekemässä tehtäviään. iPadeilla oppilaat tekevät tai kirjoittavat ohjelmilla. Laivassa oppilaat yleensä käyvät maanantaisin tai tiistaisin kertomassa omasta viikonlopusta. On myöskin norssissa tärkeää lukea omaa

 

pulpettikirjaa, ja siinä tapauksessa on yleensä laiva käytössä. Oppilailla on omat iPadit ja kaikilla myöskin on oma numero tabletille. Numeroita on 30, eli niin monta oppilasta niitä käyttää. Laivassa on se huono puoli, että välitunnin loputtua osat oppilaista menevät sinne ja häiritsevät muiden luokkien oppituntia. Harjoittelijat ovat olleet kiinnostuneita laivasta, ja haluavat aloittaa muutamia tunteja siellä.

 

 

 

tiistai 5. helmikuuta 2013

Tavoitteet

Onnistuin ihan hyvin viime viikon tavoitteissa.
Tavoitteeni viikolle 6:  En aio myöhästyä. Aion tehdä kaikki läksyt.  Aion onnistua tavoiteissani.

Viikon 6 tavoitteet

En myöhästy koulusta ja teen läksyt. Opin äikässä numeraalit, yltissä opin ajankäyttöä ja opin huolehtimaan omasta terveydestä. Opin lisää allekkainkertolaskua kaksinumeroisella kertojalla. Saan hyvän numeron enkunkokeessa ja harjoittelen siihen ennen torstaita.

lauantai 2. helmikuuta 2013

VIIKKO 5

Viikolla viisi meillä opiskeltiin monenlaista mukavaa. Matematiikassa opiskelimme jo allekkainlaskuissa kaksinumeroista kertojaa. Olikin yllättävän vaikeaa muistaa jättää ykkösten paikka tyhjäksi silloin, kun kerrotaan kymmenillä. Moni kokikin hyväksi keinoksi rastittaa ykkösten paikan kertolaskuriviltä.

 Toinen tosi vaikea asia kaksinumeroisissa kertojissa oli se, miten muistaa laittaa ykkösillä kertoessa viimeisellä kierroksella kympitkin sinne oikealle paikalleen, ei enää muistinumeroihin. Moni laittoi senkin muistiin ja sitten kympeillä ensimmäistä kertaa kerrottaessa otti sen muistista ja silloin koko lasku meni pieleen!
Miten sinä opit nämä asiat allekkainkertolaskussa? Auttoiko harjoittelu?
Viivin heppa
Matiaksen pystykorva

Aken hamsteri





Milkan tekstiilityön vihkon kansi

Olli

Sonjan kani

Kiian kissa
Lisäksi harjoittelimme piirtämään erilaisia lemmikkejä iPadilla. Jotkut piirsivät Kid Paintilla, jotkut Adobe Ideasilla, jotkut Paper 53:lla. Sormella oli aika vaikeaa piirtää. Meillä oli lemmikkieläinprojekti. Harjoittelijat ohjasivat meitä tekemään esityksen omasta lemmikistä, ja sai tehdä ihan sillä tekniikalla kuin halusi. Sonja ja Milka tekivät posterin kaneista. Tosi moni teki Keynoten omasta lemmikistään, mutta jotkut tekivät kirjan Keynotella ja kaikkein useimmat taisivat tehdä videon iMoviella. Tiistaina katsomme kaikkien esitykset.
Perjantaina meillä oli kaikkien nelosluokkalaisten yhteinen taloustaitopäivä. Harjoittelijat pitivät meille erilaisia pajoja, kuten kauppaa, missä saattoi tehdä ostoksia ja laskea omien ostosten hintaa. Katsomossa teimme draamaa järkevistä ostoksista. Yhdessä luokassa teimme taloustaitokyselyn sekä tutkimuksen oppilaiden rahankäytöstä ja siitä, mistä koululaiset saavat rahaa. Yhdessä pajassa keskustelimme erään tarinan pohjalta siitä, mikä olisi järkevä tapa käyttää rahaa.
Kiersimme pajoja sisarusryhmissä, missä oli kaikkien luokkien oppilaita.
Perjantaina luokkaamme tuli myös uusi oppilas Sandy. Tervetuloa Sandy!